Red Line

Virtuaalihevonen

© Brenda. Kopiointi ehdottomasti kielletty!!

	REEMUS	VH	Täyttää 3v   16.7.2009
Rotu:	Ratsuponi (poniprosentti 68,75%)	Syntymäaika:	16.7.2008
Sukupuoli:	ruuna	Ikä:	17 v
Säkäkorkeus:	141 cm	Väri:	tummanpunaruunikko
Maahantuoja:	Iina	Synt.maa:	Suomi
Omistaja.:	Viona (VRL-07600), Susikallio	Hoitaja:	katso täältä!
Koulutustaso:	KO: he A RE: 90 cm	Ratsastettavuus:	vaativa
Tunti-info:	ei aloittelijoille	kaikilla edistyneiden tunneilla	lajiin kuin lajiin

Luonne

Etsin jälleen Susariin uutta tuntiponia, tällä kertaa ehkäpä hieman luonteikkaampaa täyttämään kokeneempien ratsastajien hartaimmat toiveet haastavasta ponipallerosta. Olin laittanut kaikkialle ilmoituksia, ja viimein nappasi: Iinalla oli myynnissä viisivuotias ruunikko ratsuponiruuna, joka vastasi luonteeltaan täydellisesti etsimääni. Iina kuvaili suomalaista ponia oikeastaan vain positiivisin sanoin: "Repe on kelpo poniruuna, jonka kanssa jokainen viihtyy."

Red Line, tuttujen kesken Remus, on tosiaankin sitä tyyppiä, jonka kanssa viihtyy väistämättä. Luonteeltaan se on yleisesti ottaen varsin fiksu ja säyseä käsitellä, mitä nyt tietty pienillä ponimaisuuksilla varustettuna. Remus, alkujaan Repe, kiintyy erittäin helposti hoitajaansa ja tervehtiikin jokaista vastaantulijaa iloisella hörinällä. Ruuna on varsin seurankipeä, eikä sen karsinalle voi milloinkaan pysähtyä liian usein rapsuttelemaan ruunan otsaa. Paitsi hoitajaansa, Remus kiintyy kehen tahansa, joka viettää sen kanssa useamman hetken - ja mitä enemmän makupaloja, sitä syvemmin poju tuntuu kiintyvän, mutta toisaalta emmehän me halua ylilihavaa näykkijäponia? Siksi onkin syytä muistaa, että rajansa kaikella, niin myös herkuilla!

Hoidettaessa Remus on superihana; se huomio hoitajaansa kaikilla mahdollisilla tavoilla ja tunkee turpaansa kaikkialle. Kuten useimmat ponit, myös Remus on utelias tapaus, ja kuten jo mainitsinkin, todella perso herkuille! Hoitajan taskut ja hiukset eivät koskaan jääkään tutkimatta perusteellisesti! Vaikka ruuna nauttiikin harjaamisesta suunnattomasti (erityisesti sä'än harjaaminen saa ruunan alahuulen venymään ja silmät painumaan umpeen), usein se kyllästyy, jos hoitotuokio venähtää sen mielestä liian pitkäksi. Silloin se antaa uteliaisuutensa voittaa: yksikään harjapakin pikkuosakaan ei jää tutkimatta, saatika harjat riepottelematta, mahdolliset riimunnarut jäystämättä, kalterit kuolaamatta.. Jos haluaa välttyä ylimääräiseltä sählingiltä, kannattaa suoritutua ponin hoitamisesta vikkelästi!
Kaviot Remus nostaa riittävän napakasta käskystä, mutta jos hoitaja ei uskalla pyytää riittävän päättäväisesti, saattaa kavio kuin ihmeen kaupalla liimautua kiinni lattiaan.

Varustukseen ruuna suhtautuu pienellä nyrpeydellä, sekun ei lainkaan tykkää kylmistä kuolaimista. Metalliset kuolaimet onkin suositeltavaa lämmittää ensin käsissä, ja vasta sitten tarjota herranirppanokalle. Yleensä suitsiminen sujuu kuitenkin hyvin, Remus harvoin kiskoo päätän ylös tai keksii muitakaan jekkuja. Satuloinnista ruuna ei ole moksiskaan, mutta häntä kyllä alkaa viuhua kiukkuisesti jos vyön kiristää heti kireälle.
Ruuna on mukava taluttaa, sillä se harvoin innostuu ryöstelemään tai tempoilemaan riimunnarua.

Remus odottaa nätisti aloillaan, joten ratsastaja ehtii kivuta kaikessa rauhassa selkään. Mutta heti, kun hän laskeutuu alas, lähtee ruuna reippaaseen kävelyynsä. Se onkin ratsailla varsin reipas tapaus, ja aloittelijoiden kanssa laittaa helposti leikiksi. Siksi onkin hyvä, että selässä istuu kokeneempi, määrätietoinen ratsastaja joka tietää mitä haluaa. Aloittelijoiden tunneilla reipasaskelinen ruuna lähtee helposti kulkemaan aivan omia teitään, sillä jos avut ovat hiukankin epäselvät, tulkitsee herra, että hän itse on pomo ja selässä keikkuu vain kyytiläinen. Opettajan käskyjä ruuna kyllä osaa vaikka ulkoa, ja muiden ponien perässä se kulkee vallan komiasti, mutta ratsastajan avuilta se tuolloin kieltäytyy täysin. Usein leikki päättyy siihen, että ratsastaja huomaa maistelevansa hiekkaa ja poni viilettää lähimmän ruohotupsun luo tyytyväinen pilke silmäkulmassaan.

Kokeneempi ratsastaja saa Remuksesta esiin sen kuuliasen puolen: ruunan reippaat, komeat askellajit pääsevät kunniaan vasta kun se tietää kumpi oikeasti on pomo, ja osaa vasta tuolloin rentoutuakin. Remus kyllä taipuu vaikka millaisiin kiemuroihin, ja mitä päättäväisempi ratsatsaja, sitä nätimmin ruuna menee.
Remuksella on kuitenkin omat paheensa: vaikkei se varsinaisesti "kuumenekaan" helposti, saattaa se pitkän kenttätyöskentelyn tuloksena hermostua ja jälleen huvittaa itseään ratsastajan kustannuksella. Ruuna saattaa keksiä "pelkäävänsä" vaikka ratsastajaansa tai opettajaa, ihan mitä vain liikkumattomasta liikkuvaan ja pistää pystyyn kunnon porsaita äidin oomme kaikki-shown'sa!

Eritoten esteillä Remus vaatii taitavan ja tiukan ratsastajan, joka ei anna tuumaakaan periksi ruunan hullutteluille. Jos ruuna saa ns. vallan, puree se kiinni kuolaimeen ja lähtee vilistämään pukkikiitolaukkaa kentän ympäri, tai kieltäytyy esteeltä jo valmistauduttuaan ponnistukseen. Tuloksena tuollloin on aivan varmasti kipeä takapuoli ja pari mustelmaa, katkennut puomi ja ilosta hirnahteleva poniherra.
Taitava ratsastaja osaa pitää Remuksen ajatukset poissa pahanteosta ja tuolloin ruuna hyppääkin mitä ihastuttavimmalla tyylillä!

Maastossa Remus on virkeä ja innokas nostamaan nopeamman askellajin. Pitkät peltolaukat ovatkin ponin ehdottomia suosikkeja! Erityisesti muiden kanssa maastoillessa saattaa ruunan kilpailuvietti lyödä päälle - ja se on menoa sitten!

© Brenda, Alegre

Suku & jälkeläiset