Viljon Hallelujaa

Venlo verkoop paardenin tuoma suomenhevosruuna Viljon Hallelujaa saapui Susikallioon 7. tammikuuta 2010. Hevosvälittäjän mukaan ruuna on lupsakka ja rauhallinen, mutta ratsastaessa reipas. "Lupsakka" on aika lievä ilmaisu kuvaamaan ruunaa, sillä todellisuudessa sanat laiska ja unelias toimisivat paremmin tämän herran kohdalla.

Hoidettaessa Viljo saattaa aluksi vaikuttaa todella epäkohteliaalta laiskimukselta, joka vain möllöttää paikoillaan eikä hievahdakaan vaikka kuinka käskisi. Siinä vaiheessa, kun naama on jo muuttunut punakaksi ja tekisi mieli polkea jalkaa ja viuhua raipas kanssa, saattaa ruuna jo huiskauttaa laiskasti häntäänsä. Jo eräskin tuntilainen tuli valittamaan, kun poni ei nosta kinttujaan kavioiden puhdistusta varten - niin sitä sitten mentiin itse paikalle katsomaan tilannetta; ja kuinka ollakaan, ruunan jalka nousi kuin ammuttuna. Salaisuus piilee makupaloissa: Viljo on jo pienestä pitäen tottunut siihen, että olemalla itsepäinen ja turhan kiireetön, saa sokeripalasen ja vain sen voimalla jaksetaan se koipi nostaa.
Harjailusta ruuna ei ole moksiskaan, mutta satulan lähestyessä saattaa ruuna alkaa pakittaa tai ainakin huiskia kiukustuneen näköisenä häntäänsä. Viljon kanssa onkin aina toimittava rauhallisesti, sillä äkkinäiset liikkeet ja liian nopeasti lähestyvä satula kammottavine vöineen pistää ruunan korvien välissä napsahtamaan. Rauhalliset elkeet ja määrätietoinen tahti saavat ruunan tuntemaan olonsa rauhalliseksi ja satulointi onnistuu vaivatta. Suitsiin Viljo suhtautuu aina alkuun hieman epäröiden, mutta ottaa kuolaimet kuitenkin nöyrästi. Taluttaessa Viljo löntystää vierellä, mutta saadessaan näköpiiriinsä muita hevosia tai oikein mehevän ruohotupsun, herää pieni pilke ruunan silmäkulmaan ja pää nousee terhakkaasti pilviin. Vaikka Viljo saattaakin vaikuttaa etäiseltä ja peräti ilkeältä tunkiessaan turpaansa karsinansa kaltereiden välistä makupalojen toivossa (tai hamuillakseen ohikulkijan tukkaa), todellisuudessa se on varsinainen herrasmies joka ajan kanssa kiintyy hoitajaansa.

Jos Viljo on maastakäsin laiskimmasta päästä, on se ratsailla kuin aivan toinen hevonen! Heti, kun ratsastaja on laskeutunut satulaan, ampaisee ruuna liikkeelle korvat hörössä ja pää pystyssä. Rynnimään se ei ala, vaan tepastelee reippaasti odottaen ratsastajan käskyjä. Alussa Viljo vaikuttaa uupumattomalta, mutta kyllä sekin väsyy tepasteluun ja alkaa lopulta noin tunnin keskivaihella madaltaa askeltaan ja kulkea matkaavoittavammin. Ruuna omaakin loppujen lopuksi todella mukavat askellajit, joissa on erittäin helppo istua. Jopa harjoitusravi sujuu tämän herran kanssa moitteettomasti, sillä sen askeleet ovat niin matalat ja pitkät kunhan se on alkukankeuksistaan rentoutunut. Viljo ei kuitenkaan sovellu täysin kokemattomien ratsuksi, sillä se on melkoisen herkkä apujen kanssa. Aina ei meinaa mennä laukka-avut läpi, vaan ruuna jatkaa matkaa samassa tahdissa tai lisää ravinsa tempoa. Laukka-apujen onkin oltava tiptop, ennen kuin se tajuaa mitä siltä pyydetään. Ruunan kanssa onkin oltava aina selkeä ja määrätietoinen, muutoin alkuvaiheen innostunut tepastelu ja lyhyet "singer"-askeleet jatkuvat läpi tunnin. Kun Viljo on rauhoittunut, osaa se taivaltaa rennommin.

Esteillä Viljo on todella yritteliäs ja reipas - mutta se vaatii silloinkin ratsastajaltaan erittäin selkeät avut. Maastossa ruuna on vauhdikas ja jarrut toisinaan hieman kadoksissa. Ryhmässä se kuitenkin osaa rentoutua muiden hevosten perässä. Etumaiseksi sitä ei kannata päästää, sillä silloin se tuntee olonsa epävarmaksi.

© Venlo

Suku