Azkaban Oscurità

	AKU
Rotu:	Suomal. puoliverinen, FWB	Syntymäaika:	2.6.2008
Sukupuoli:	ruuna	Ikä:	14 v
Säkäkorkeus:	164 cm	Väri:	tummanruunikko
Kasvattaja:	Theatrés des Oscurita	Syntymämaa:	Suomi
Omistaja.:	Viona, Susikallio	Hoitaja:	katso täältä!
Koulutustaso:	KO: vaA RE: 120cm	Ratsastettavuus:	keskiverto
Tunti-info:	taluttaja aloittelijoille	kokeneiden tunneilla	ei maastotunneilla

Luonne

Aku on luonteeltaan melko rauhallinen ja tasainen ruuna, mutta omilla kujeillaan maustettuna. Aivan aloittelijoille ei Aku siis sovellu, mutta jo hieman enemmän hevosten kanssa touhunneet kyllä pärjäävät tälle ruunalle - aivan mahdoton tapaus se siis ei ole, vaan täydellinen ratsu ja hoidokki sellaiselle, joka tykkää haasteista. Yleisesti ottaen Aku käyttäytyy useimmitan tyynesti, mutta poikkeus vahvistaa säännön - tammat saavat tämän pojun pään aivan sekaisin. Vaikka Aku ruuna onkin, ihastuu se jokaiseen vastaantulevaan tammaan, eikä milloinkaan voi jäädä liian pitkäksi aikaa inahtelemaan ja ahdistelemaan uutta tuttavuutta. Vanhoihin tuttuihin se suhtautuu viileän välinpitämättömästi, mitä nyt joskus yrittää konnankoukkujaan.

Hoidettaessa Aku kannattaa laittaa kiinni, sillä vapaana olleessaan se saattaisi vahingossa örveltää hoitajan varpaille; sekun kiihtyy saadessaan huomiota. Aku kuitenkin kiintyy helposti, eikä tahallaan satuta ketään. Rapsutuksia otsatukan alta ja yksi porkkanan pala - ja ruunan sydän on puolellasi. Tai ainakin niin voisi hyvin kuvitella, mutta todellisuudessa ei tämäkään herrasmies aivan noin helposti kiinny. Hoidettavana Aku kyllä tykkää olla, mutta rajansa kaikella - turhan kauan ei kannata mutapaakkuja rahnuttaa ruunan kyljistä, sillä lopulta tämäkin otus väsyy seisoskeluun ja alkaa viihdyttää itseään mitä merkillisimmin keinoin. Yksi pojun ykkössuosikki on karsinan ikkunan räkiminen - mikä onkaan sen mukavampaa kuin sylkeä kunnon vihreä klöntti ikkunaruutuun ja katsella uuden hoitajan tyrmistynyttä ilmettä!

Aku on mukava ratsu, joka omaa pehmeät askellajit. Apuja se kuuntelee tottelevaisena, ja pyrkiikin aina miellyttämään ratsastajaansa. Samalla se pitää aina hyvää huolta ratsastajastaan, eikä koskaan ole tahallaan pudottanut ketään selästään. Aivan unelmaratsu ruuna ei kuitenkaan ole - Aku tunnetaan paitsi nöyränä, myös hieman säikkynä ratsuna. Siksi onkin hyvä osata hevosen hallinta täysin, ennen kuin kipuaa ruunan selkään. Milloinkaan ei näet voi olla liian tarkkaavaisena ruunan kanssa, joka onnistuu pelästymään mitä tahansa. Tammojen ja sylkyjen lisäksi ruunalla on kolmas taipumus outoiluun: nimittäin koivujen lehdet. Mikäli siis satut koivujen ohi ratsastamaan, on syytä kiristää ohjasotetta välttyäksesi ikävältä rynnimiseltä puskaan... Muutoin Azkaban onkin maailman kiltein ja suloisin otus, jota on vaikea olla rakastamatta.

Säikkyydestään huolimatta Aku on todella taitava kouluratsu. Varman ja päättäväisen ratsastajan käsissä ruuna osaa rentoutua täysin - rentoutuessaan Aku onkin varsin näyttävä ratsu! Se nimittäin omaa oikein kauniit ja pehmeät askellajit, jotka ovat mukavia myös ratsastaa. Akulla on melko pitkät askeleet, mutta niihinkin tottuu ajallaan. Jopa ruunan ravi on tosi helppo, myös harjoitusravi. Liinanpäässä myös aloittelijoita uskaltaa päästää ruunan selkään, kunhan tilanne on rauhallinen eikä lähiympäristössä ole ruunaa säikyttäviä asioita.

Esteillä Aku on reipas ja herkkä, eikä juuri siksi sovellukaan aivan aloittelijoille. Aku hyppää reilusti jalkojaan varoen, mutta sillä on taipumus arkailla esteitä jos ratsastaja ei sitä tue ennen estettä. Radat onkin ratsastettava suoraan ja mallikkaasti, jotta ruuna uskaltaa hypätä kunnolla. Apuja ei turhaan kannata siltikään käyttää, sillä vauhtinappula on herkässä. Muista siis laittaa Akulle martingaalit estetunnille mennessäsi! Maastoon ei milloinkaan kannata lähteä ruunan kanssa edes taluttelemaan, sillä ruuna tuntee olonsa yksinäiseksi ja säikyksi jos rinnalla ei kulje muita nelijalkaisia turpaveikkoja. Maastotunneilla Akua ei nähdäkään, sillä pelokas ruuna ei metsän siimeksessä osaa muuta kuin panikoida. Turhat vaaratilanteet vältetäänkin maastoja karttamalla!

© tallin omaisuutta

Suku & jälkeläiset

Kisat

17.9.2010 Susikallio, harjoitusestekisat, kysymysluokat. Ratsastaja Dimma, lk 20-40cm, 1/2
8.2.2012 Neidokylän Kartano, estekisat. Ratsastajana Viona, lk 120cm 2/18
9.2.2012 Neidokylän Kartano, estekisat. Ratsastajana Viona, lk 120cm 3/18
10.2.2012 Glowering, este 120-130cm 4/12
12.2.2012 Susikallio, estekisat. Ratsastajana Viona, lk 120cm 5/7
12.2.2012 Susikallio, estekisat. Ratsastajana Viona, lk 120cm 6/7
15.2.2012 Team Riekkujat, este 120cm 3/16

Päiväkirja & valmennukset

10.2.2010: Aku viettää laiskaa poikamiehen elämää tarhassa ja tallissa päivystäen. Kevyt liikutus, mutta herralle sopivia tunteja ollut aika vähän viime aikoina. Passeleita kilpailuja etsitään.

21.5.2010, Dimma:
Astelin reippain askelin hiekkatietä kohti hevostallia. Minua jännitti, tietenkin, olinhan menossa uuteen, ja suosittuun, paikkaan hoitamaan minulle tuntematonta hevosta. Hevosen nimi oli tietenkin Aku ja tallin nimi Susikallio. Perhoset kutittelivat vatsassani kiivaasti ja yritin olla kääntymättä takaisin kotiin. Olinhan ujo tyyppi uusien ihmisten kanssa. Tässä tulisi taas yksi ujouden puuska... Yleensä olen niin rempseä kaveri kun on tuttuja ihmisiä, mutta nyt, kaikki olisi uutta. Jonkun satunnaisen hoitajan olen ehkä saattanut tavata jossakin muulla tallilla tai kilpailuissa, mutta emme millään voisi muistaa toisiamme, vai voisimmeko?
Jalkani menivät vinhaa vauhtia, tietenkin, sillä halusin päästä Susikallioon mahdollisimman nopeasti, Akun takia. Pian näin tallin kauniin tallirakennuksen edessäni ja jalkani tallasivat yhä sutjakkaammin eteenpäin. 'Täältä minä tulen, Susikallion väki...'

Katsahdin ympärilleni, en nähnyt ketään. Tämä oli tavallaan hyvä juttu, sillä ei siten tarvinnut heti kun tulee pihaan, tutustua kehenkään vaan saa ensin kipaista talliin. Hoitajien yhteiseen huoneeseen en halunnut vielä mennä, sillä en halunnut kauheata kyselyvyöryä niskaani. Kyllähän minä tiesin, että Susikallion väki olisi hyvin kohteliasta ja ystävällistä porukkaa, varsinkin uusille, mutta en minä silti halunnut sinne mennä tieten tahtoen, minua ehkä hiukan ujostutti, eikä ihan vähän... Kävelin tallin ovelle ja avasin sen, rauhallisesti ja päättäväisesti. Talli oli hiljainen, vain pari satunnaista hevosta seisoskeli karsinoissaan. Kävelin pitkin käytävää etsien Akun karsinaa. Jouduin kulkemaan tallissa pitempään kuin olin olettanut, mutta lopulta pääsin lukemaan karsinassa olevan kyltin, jossa luki FWB:n nimi ja tästä pientä perustietoa. 'On se niin söpö' mietiskelin hiljaa katsoessani karsinaan. 'Tai ei ehkä sittenkään...' Näin suuret lantakasat Akun karsinassa ja ähkäisin, mitä tekisinkään? Näin riimunarun Akun karsinan ovessa olevassa koukussa ja päätin hakea ruunan sisälle vasta karsinan siivottuani, jännitti vain niin kovasti... Asiat meinasivat mennä sekaisin, olisin ollut valmis hakemaan ruunan jo heti sisälle, mutta kai se karsinakin pitäisi siivota :/ Menin hakemaan talikoita ja kottarit ja palasin karsinalle. Tallissa ei onneksi näkynyt vielä ketään. Vionan olin nähnyt jo eilen kun olin tehnyt iltatallia, mutta ketään hoitajaa en ollut vielä Susikalliossa nähnyt.

Laitoin kottarit karsinan eteen ja avasin oven. Astuin karsinaan. "Hyh hyh, voi sua Aku... Toivottavasti tämä on vain ainutkertaista..." mutisin nostellessani lantapalloja kottikärryihin ja asettelemassa pissalaattoja niiden päälle. Ehdin kuitenkin pienessä ajassa pelästyä, erääseen ääneen:
"Heips! Kukas sie oot?"
Käännähdin ja näin nuoren tytön, varmaan minun ikäiseni, en ollut kuitenkaan varma asiasta...
"Hei", vastasin punastuneena. "Oon Dimma, Akun uus hoitaja."
"Ai, Tervetuloa Susikallioon!" tyttö hymyili ja jatkoi: "Mie oon Gloria ja hoidan Ariellea"
Nyökkäsin.
"Onkos Aku kiva sun mielestä?" tämä Gloriaksi esittäytynyt tyttö kysyi ystävällisesti.
"En tiedä viel, ku on eka hoitokerta. Mut ensivaikutelma ei näytä lupaavalta..." naurahdin osoittaessani karsinan pohjaa ja kottareita.
"Heh, sul on kyl puuhaa, joten... Mie meen täs Ariellen kanssa kentälle, jos tulee kysyttävää. Tänään ei oikein muitakaan hoitajia oo näkyny. Viona on tietenkin toimistossaan tekemässä hiukan paperihommia, mutten viitsisi tänään mennä sitä ainakaan itte häiritteen. Ei oo parahin päivä hänel..." Viona naurahti.
"Mitäs miusta täällä puhutaan?" Viona käveli erään nurkan takaa murhaavan näköisesti. Gloria jäykistyi ja minäkin hiukan pelästyin. Tallin mukava omistaja kuitenkin naurahti ja sieppasi pelästyneen hoitajan kainaloonsa. Tämä sekoitti hoitajan hiuksia ja sanoi: "Opitpahan että minust ei puhuta pahaa..."
Nauroimme kaikki oikein kunnolla, päivän naurut tästä saimmekin. Osuvaan aikaan... Kuitenkin naurun loppuminen sai minut taas maanpinnalle.
"Joo, mun varmaa täytyy jatkaa tän karsinan siivousta..." sanoin pyyhkien pieniä naurunkyyneliä silmistäni.
"Joo, mekin tästä varmaan häivytään... Ellei sulla oo vastaan sanomista?" Viona sanoi katsahtaen Gloriaan.
"Eipä ole, mut joo, älä tapa mua... Mut moikka Dimma? Heiiii Viona! Älä ny suutu" kuului hekotusta vielä monen minuutinkin päästä tallin käytävältä, mutta minä parka jouduin siivoamaan karsinaa. Kuitenkin kunnialla siitä selvisin ja pian katselin toisen kerran täyttyneitä kottareita. Nyt todella tarvittaisiin uusia alusia. Olin tyhjentänyt puolet karsinasta. Senkin Aku... Vein lannat lantalaan ja hain uusia alusia karsinan pohjalle. Kaadoin ne karsinaan ja levittelin sinne hyvin. Seuraavaksi vein talikon ja kottarit paikoilleen ja palasin karsinalle hakemaan Akun riimunarua. Nappasin narun karsinan oven koukusta ja lähdin astelemaan ulos...

"Heiii Akuuu!" huutelin hevosta tulemaan luokseni. Ruuna nosti päänsä vihreästä ruohotupsusta ja hörähti hiljaa. Tämä tuli uteliaana katsomaan kuka tämä uusi ihminen olisi. "Höpsö.. Mie oon sun uus hoitaja, Dimma", sanoin ruunalle iloisesti. "Oot söpö..." Sydämeni hakkasi, ruuna oli iso... Olinhan kyllä tottunut suureen melkein kaksimetriseen säkäkorkeudeltaan olevaan shire-oriin, joten uskoin pärjääväni tällekin, joka oli kolmisenkymmentä senttiä matalampi ja ruuna. Toisaalta, Huge oli kiltimpi luonnekuvauksen perusteella. Silittelin ruunaa aidan toiselta puolen, mutta pian uskaltauduin jo sinne ruunankin puolelle. Avasin portin ja naksautin riimunarun kiinni riimuun ruunan leuan alle. Taputin tätä kaulalle ja lähdin taluttamaan ruunaa talliin.
"Tästä se lähtee... Meidän yhteinen taival. Aku-rakas" silmäni loistivat kun talutin fwb:tä pitkin hiekkakäytävää kohti tallin ovia. Ruuna kulki ihmeen nätisti hiukan takanani ja asteli mukavaa tahtia, ei liian hitaasti, muttei liian vauhdillakaan. Tästä tulisi mukava ensihoito.

Talutin ruunan sen karsinan eteen. Mietin hetken jättäisinkö Akun käytävälle vai laittaisinko sen karsinaan. Päätin hoitaa ruunan nyt käytävällä, niin olisi tilaa enemmän, ketään ei edes ollut näkyvissä... Kiireellinen viikonloppu kaikilla ilmeisesti? o_O Sidoin ruunan kiinni ja kävin hakemassa tämän harjat.
Kävelin takaisin Akun viereen ja katselin ruunaa ihastuneena.
"Sä oot niin komee..." sanoin tälle olennolle, joka haisteli ojennettua kättäni. Ruuna tökkäisi minua turvallaan.
"Ei mul herkkui oo, sori. Ellei si löydy laukusta, mutta en usko...", naurahdin Akulle. Käännyin ja otin harjan. Käteeni osui pöläri, joten päätin aloittaa sitten sillä. Näytin Akulle pöläriä, jotta ruuna ei kummastelisi, mitä aion tehdä. Tämä koitti nappasta sen hampaillaan, mutta tönäisin sen turvan hellästi pois.
"Ei se oo mitää hyvää. Sä oot niin hassu..."
Laskin pölärin ruunan kaulalle ja vetelin varovasti pölyt pois sen herkältä kaulalta. Ruuna ei näyttänyt välittävän mitään, kummasteli vain, joten painoin vähän enemmän. Olen aina aluksi hirveän varovainen uusien hoitsujeni kanssa, sillä en tiedä miten ne suhtautuvat erilaisiin toimenpiteisiin. Tämä ruuna suhtautui kaikkeen yllättävän hyvin, ainakin näin ensimmäsiellä hoitokerralla. Ruuna ei edes testaillut. Etenin pölärin kanssa helposti ruunan karvalla selkään ja kylkiin. Vetelin voimakkaita vetoja ja huomasi heti pölyn lähtevän irti.
"Sus on paljo pölyä, kuules pojuseni, mutta muuten et näytä olevan kauhean kökköinen. Paitsi no, jalkoja ei lasketa..." katseeni oli lipunut sanojen keskellä ruunan jalkoihin, jotka tosiaan olivat kauheita mutapesäkkeitä. Aku ei tästä välittänyt vaan jatkoi pakosuunnitelmiaan ulos ruohon keskelle. Pian olin käynyt ruunan pölärillä läpi, päätin ottaa kovemmalla harjalla jalat. Aku ei oikein tykännyt jalkojen putsauksesta, vaan koitti välillä niitä nostella.
"Oos ny kunnolla..." totesin temppuilevalle ruunalle. Tämä oli varmasti pientä siihen verrattuna, mitä olisi tulevaisuudessa luvassa. Pian sain kuitenkin ruunan jalat puhtaiksi, kova työ se olikin. Nappasin kaviokoukun ja astuin ruunan vasemman etujalan viereen. Laskin vapaan käteni Akun jalalle ja liu'utin sitä alaspäin kohti kaviota. "Nosta!" sanoin ruunalle, joka nostikin jalkansa ihmeen hyvin ja kannattelikin sitä melki kokonaan itse. Kehuin ruunaa kun olin saanut kavion putsattua. Siirryin takajalalle ja ruuna nosti taas kavion hyvin. Taputin Akua ja siirryin ruunan toiselle puolelle tekemään rutiininomaisesti saman. Sain pojuseni kaviot putsattua alta aikayksikön ja tästä palkitsin ruunan silittelemällä ja rapsuttelemassa tätä kauan. Kännykkäni tärisi taskussani.
"Moi!" vastasin.
"Koskas ajattelit tulla kotiin, ku mummu ja vaari soitteli että ne vois tulla kyläileen. "
"Öö... tota. Koska pitäis?"
"Pääsisitkö nyt?"
"En, mut puolen tunnin päästä..."
"Okei, tuu si puolen tunnin päästä. Moikka!"
"Moi..."

"Aku, mulle soitettiin, joo et varmaan huomannutkaan. Mut siis mun täytyy kohta lähtee. Voisin talutella sua viel hetken tuol ulkona jos sopii?" sanelin ruunalle jolloin tämä tökkäisi minua hellästi turvallaan. Naurahdin. Irrotin ruunan ja lähdin taluttamaan sitä kohti ulko-ovea. Päätin kuitenkin matkalla, että menen maneesiin, sillä en tiedä olisiko ruuna villillä päällä vai menisikö kiltisti. Varmuuden vuoksi siis maneesiin ;) Lähdin taluttamaan ruunaa pitkin uraa ja tämä asteli kuin mallioppilas konsanaan. Odotin jo innokkaana ratsastushetkiä, mutta sen eteen saisin varmasti vielä tehdä töitä, ja kovasti. Mutta eipä mietitä nyt sitä vaan jatketaan tässä hetkessä. Pienen käppäilyn jälkeen päätin nostaa raviin. Maiskautin ja lähdin hölkkäämään. Huih, ruunassa olikin energiaa ja tämä lähti kauhean kovaan raviin. Käänsin ruunan voltille rauhoittaakseen tätä. Sain tehdä aika monta volttia ennen kuin ruuna tajusi idean. Sen pitäisi kulkea yhä nätisti, vaikka mentäisiin kuinka lujaa tahansa. Aku oppi kohtuullisen nopeasti, vaikka tällä oli extraenergiaa todella runsaasti. Hetken jaksoin juosta ruunan vierellä, mutta oma kuntoni taisi pettää parin reippaan kierroksen jälkeen, pitäisi varmaan taas alkaa käymään lenkillä, vaikka olikin aika hiostavan kuumat oltavat. Laskin vauhdin käyntiin ja talutin ruunaa vielä pari kierrosta. Tälle ei ollut tullut edes hiki, mutta kyllä minulle tässä reeniä tuli, ainakin vähän. Katsahdin kelloa. "Mun pitäis kohta olla jo matkalla..." katsahdin ruunaan hiukan harmissani. Halasin ruunaa hellästi. Tässäkö tämä oli? Ensimmäinen hoitokertani Susikalliossa? Noh, ainakin oli mukava kokemus ja tulen pian uudelleen.

22.5.2010, Dimma

9.6.2010, Dimma
Mikä se on
se suuri tumma varjo
siellä metsän laidalla
suuren kuusen alla?

Se pärskähtää
se korskahtaa
vielä etusiaan nostaa
ja lähtee laukkaan

Tuulen lailla niittyä
pitkin suurta se laukkaa
Mikä se on
se suuri uljas

No muttah
Akuhan se on
se komea
tumma ruuna

Pehmeästi laskee
se päänsä
syliini
niin lämpöiseen

Liikutuskalenteri

Maanantai: vapaapäivä
Tiistai: esteitä
Keskiviikko: kevyt koulu/juoksutus
Torstai: vapaa valinta
Perjantai: esteitä
Lauantai: koulua
Sunnuntai:maastoon
Huomioithan, että poni osallistuu myös tunneille/kilpailee!

Hoitajalle

- Tammojen lähellä ole päättäväinen ja tiukka. - Hoida ja varusta ruuna aina sidottuna.
- Tarhaan sateella, kurakelillä, tai yli -5° pakkasella loimi sään mukaan.
- Talliloimi aina talvisin ratsastuksen jälkeen.
- Tarhataan päivittäin klo 8.00-11.00 Paavon kanssa.

Ratsastajalle

- Suojat esteille!
- Ei raippaa/kannuksia
- Ratsastusloimi alle -20 pakkasella!